riia
Paikkakunta: Lahti
Tyylini
Tyylini on kaikkea mistä pidän. Sitä on hankala laittaa mihinkään kategoriaan koska tykkään napsia erilaisia juttuja vähän sieltä täältä.
Tyylini on jollain tavalla käännekohdassa sillä kaapissani alkaa olla enemmän mekkoja ja hameita kuin housuja. Erilaiset sukkahousut ja legginssit ovat vallanneet alaa, mikä on oikein mukavaa piristystä.
Kirppareita tulee koluttua eniten ja sieltä ostettuja rääsyjä sitten tuunattua suuntaan jos toiseen. Tykkään myös kovasti tehdä vaatteita itse. Kankaat niihin löytyy kirppareilta ja kaapin pohjalta, harvemmin tulee ostettua ihan uusia kankaita.
Jos jotain ei voi koskaan olla liikaa niin se on sitten jäätelöä tai kenkiä. Kengät ovat suuren suuri rakkauden kohde ja tällä hetkellä niitä on kaapissani 35 paria.
Tyylivinkkini
Tyylitaju on täysin käsittämätön käsite. Kaikilla se on erilainen ja jokaisen mielestä se oma on paras, ja se on hyvä lähtökohta.
Leikkisyys ja hulluttelu!
Tyyli-ikonit & inspiraatio
Menneet vuosikymmenet ja niiden karmea muoti, ihmiset, musiikki, kirpparit, erilaisuus ja kokeilemisen halu.
Käyttäjällä ei ole klippauksia.




Näytä kaikki käyttäjän ryhmät











































